perjantai 18. toukokuuta 2012

Puutarha unelmia



  
Olen harrastanut lähipäivinä puutarha unelmia...  vaikka minussa ei ole yhtään multasormen vikaa :) Netistähän löytyy vaikka millaista ihanaa pihaa ja ideaa. Jonkun näköistä kasvilavaa olen ajatellut kyhäillä takapihalle ( eli mies kyhäilee ) johon voisi laittaa salaattia, basilikaa, porkkanaa yms. vähän kasvamaan.  Kekkilällä taisi olla sellaisia valmiita myynnissä, kätevää. Yhdelle kukka/pensas penkille olisi pihassa myös paikka. Joten jatkan suunnitttelua ja taidan katsella myös pari jaksoa Edeniä varmistukseksi ;)

perjantai 11. toukokuuta 2012

Onni on...




Onni on... Juoda päiväkahvit lempimukista, kastaa kahviin tytön kanssa leipomia kanelikeksejä ja nauttia pienistä arkisista ja ihanista asioista. Hauskaa viikonloppua kaikille  .)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Keittiöön verhot







Eksyimpä sitten eräänä päivänä Pentikille etsimään sinne terassille tyynyjä mutta koriin päätyikin kaikkea keittiöön :) Hups. Mansikka-sarjan kangasta ostin keittiönverhoksi ja ompelin siitä vielä tyynyt puusohvalle. Majakka-sarjan kaitaliinat sekä tyynynpäälliset olivat alessa ja ne sopivat yhteen mansikkakankaan kanssa joten otin niitä vielä mukaan. Pentikiin oli tullut tuollaisia virkkattuja liinoja ja koreja eri väreissä, ihania ja meille nappasin uhden yrttiruukkujen alle. Virkatut korit jäi kyllä vähän kaivelemaan mieltä, pitäisiköhän käydä vielä joku päivä vilkaisemassa ;)

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Pentikiltä terassille




Pentikin kesämallistossa olisi tällä kertaa ihania juttuja varsinkin terassia piristämään. Minulle kelpaisi ulkotuoleihin mansikkasarjan tyynyt ja pöydälle sarjan tabletit. Eikä pahitteeksi olisi tuollainen ihana riippumatto jos sille olisi paikka. Kesästä haaveillen...